CHL eli Champions Hockey League lähti käyntiin

10 Parasta Ilmaisvetoa

Monikansallinen, Länsi-Euroopan lätkäliiga CHL starttasi viime torstaina . Kauteen osallistuu peräti 44 joukkuetta ja nämä joukkueet on jaettu yhteensä 11 eri lohkoon. Pelejä pelataan siten, että alkusarja, joka on muuten kaksinkertainen sarja käsittäen kuusi ottelua, on valmis lokakuun alussa. Matseja siis riittää ja vedonlyöjillehän tämä tietää varsinaista kulta-aikaa. Pelataan matseja, joita ei välttämättä koskaan ole aikaisemmin pelattu.

CHL:ää tullaan myös televisioimaan laajalla skaalalla, tosin maksukanavilla, mutta sporttifaneilla on varmasti nämä oikeat kanavat jo hankittuna. Ja lisäjännitystähän saa lyömällä näistä peleistä vetoa eri vedonlyöntifirmojen sivuilla.

Suomalaisilla matalia kertoimia, paitsi Tapparalla

Esimerkiksi Unibetin sivuilla suomalaisjoukkueiden kertoimet voittamaan koko liiga ovat seuraavat: Kärpät 11.00, Lukko 14.00, HIFK 16.00, Tappara 21.00, TPS 21.00, JYP 31.00, SaiPa 56.00, Kalpa 61.00

Pudotuspelit aloitetaan jo marraskuun alussa ja CHL:n mestari on selvillä 3.2.2015. Nähtäväksi jää, yltääkö jokin suomalaisjoukkueista liigan finaalipeliin.

Tässä lohkojaot alkavalle kaudelle:

A-lohkossa Oulun Kärppien lisäksi pelaavat saksalainen Kölner Haie, tsekkiläinen Liberecin joukkue ja Slovakiasta kotoisin oleva HC Kosice.

B-lohkossa pelaavat Sveitsin ylpeys ZSC Lions, ruotsalainen Färjestad BK, Itävallasta kotoisin oleva Vienna Capitals ja Norjasta tuleva Vålerenga Ishockey.

C-lohkon jatkopaikoista tulevat taistelemaan ruotsalainen Frölunda HC, itävaltalainen EC VSV, Sveitsin Geneve-Servette HC ja Ranskan Diables Rouges de Briancon.

D-lohkon miehittävät puolsestaan Tsekin PSG Zlin, Sveitsin Fribourg-Gotteron, Saksan Eisbären Berlin ja Ruotsin Djurgårdens IF.

E-lohkossa Tampereen Tapparaa yrittävät kammeta jatkopaikalta Tsekin Trinec, Sveitsin SC Bern ja Norjasta tuleva Stavanger Oilers.

F-lohkossa ovat Turun Palloseuran lisäksi Italian Bolzano, Ruotsin Linköpings HC ja HC Pardubice Tsekistä.

G-lohkossa taistelevat puolestaan Kuopion Kalpan lisäksi Saksan Adler Mannheim, Växjö Lakers Ruotsista ja HC Sparta Praha Tsekeistä.

H-lohkon joukkueet ovat puolestaan Lappeenrannan Saipa, ERC Ingolstadt Saksasta, HC Vitkovice Steel Tsekeistä ja EV Zug Sveitsistä.

I-lohkossa löytyy väriä Itävallasta EC Red Bull Saltzburgin muodossa, Sveitsin Kloten Flyers, JYP Suomesta ja HV71 Ruotsista.

J-lohkosta jatkoon yrittävät Ruotsin Skellefteå AIK, Krefeld Pinguine Saksasta, IFK Helsingistä ja Sonderjyske Ishockey Tanskasta.

K-lohkosta mukana ovat Saksan Hamburg Freezers, Rauman Lukko, Luleå HF ja Nottingham Panthers.

 

Veikkaa  CHL matseista parhailla vedonlyöntisivuilla: