Karjala-turnaus Venäjä – Suomi klo 19:30 to 8.11.2018

Otteluun on tarjolla mukavasti erilaisia vedonlyöntikohteita ja nyt tässä ottelussa on se hyvä puoli, että ottelun voi katsoa YLEn TV2 -kanavalta täysin ilmaiseksi. Lisäksi voit liikkeessä ollessasi katsoa pelin vaikkapa livestream -palvelun kautta, YLE Areena tarjoaa myös kaikki ottelun tuon palvelun kautta.

10 Parasta Ilmaisvetoa

Tilastot ovat lievästi Suomen puolella viimeisten pelien osalta, sillä kuudesta viimeisimmästä kohtaamisesta Suomi on hoitanut tavalla tai toisella neljä. Viimeisin kohtaaminen oli Ruotsin LG-Hockey Games -turnauksen ottelusta, joka tosin pelattiin Suomessa. Se päättyi vasta rankkareilla Suomelle lukemin 3-2. Edellinen Karjala-turnauksen ottelu päättyi 3-2 Suomelle, joten tiukkaa matsia voisi povata myös tähän otteluun.

Vedonlyönti Venäjä – Suomi ottelusta

Tasoitusvedossa ei siis välttämättä kannata ahnehtia liikaa, sillä välttämättä isoa maalieroa ei ottelussa tulla näkemään. Suomen maalilla pelaa todennäköisesti Juha Metsola, jonka viimeisimmät viikot KHL:ssä ovat olleet suorastaan maagisia. Miten pelit nyt sujuvat kun edessä ovat hieman tuntemattomammat pakit Teemu Kivihalmeesta Teemu Eroseen ja kumppaneihin. Jukka Jalosen puolustajavalinnat olivat varsin mielenkiintoiset, mutta yhdistävä tekijä on halu menestyä. Myös tässä turnauksessa.

Entä tulosveto? Molempien hyökkääjäosastolla on paljon hyviä nimiä, mutta jos maalivahdit pelaavat unelmapelin, ei tässä ottelussa montaa maalia nähdä. Pienimmät tulosvetokertoimet onkin Nordicbetillä tuloksille 2-2 (10.00), 1-1 (14.50) ja 3-3 (15.50). Mennäänkö heti ensimmäisessä ottelussa jatkoille? Entä kuka tekee Leijonien maalit? Onko Juuso Puustinen vireessä nyt myös maajoukkueessa, jatkaako Sakari Manninen siitä mihin Jokereissa jäi ja pystyykö Oula Palve siirtämään Liigassa nähtyä ylivoimataitoa kansainvälisiin peleihin? Monta mielenkiintoista nimeä on Leijoniin valittu, toivottavasti mahdollisimman moni onnistuu Karjala-turnauksessa.

Kannattaa tutkia eri vedonlyöntitoimistojen kohteet ja kertoimet Venäjä – Suomi otteluun, voit löytää uniikkeja kohteita mainioilla kertoimilla. Toivottavasti Leijonat pääsee heti ensimmäisessä ottelussa vauhtiin uuden vanhan valmentajansa, Jukka Jalosen johdolla. Lyö vetoa ja jännitä mukana!

Suomen joukkue Karjala-turnaus 2018

Maalivahdit: 35 Vehviläinen Veini, Kärpät Oulu, 77 Metsola Juha, Salavat Julajev Ufa, KHL

Puolustajat: 2 Pokka Ville, Avangard Omsk, KHL, 4 Lehtonen Mikko, HV71, SHL, 6 Hakanpää Jani, Kärpät Oulu, 7 Vittasmäki Veli-Matti, Tappara Tampere, 40 Lindbohm Petteri, Lausanne HC, NLA, 42 Eronen Teemu, HIFK Helsinki, 50 Koivisto Miika, Dynamo Moskova, KHL, 55 Ohtamaa Atte, Kärpät Oulu, 61 Kivihalme Teemu, Kärpät Oulu

Hyökkääjät: 12 Anttila Marko, Jokerit Helsinki, KHL, 13 Ruohomaa Mikael, Neftehimik Nizhnekamsk, KHL, 15 Aaltonen Miro, HK Vitjaz, KHL, 19 Nättinen Joonas, Neftehimik Nizhnekamsk, KHL, 20 Ruotsalainen Arttu, Ilves Tampere, 21 Tyrväinen Juhani, HIFK Helsinki, 22 Niemi Mika, Jokerit Helsinki, KHL, 24 Leskinen Ville, Kärpät Oulu, 25 Rajala Toni, EHC Biel, NLA, 27 Palve Oula, TPS Turku, 28 Pesonen Harri, SCL Tigers, NLA, 38 Turunen Teemu, HPK Hämeenlinna, 65 Manninen Sakari, Jokerit Helsinki, KHL, 70 Hartikainen Teemu, Salavat Julajev Ufa, KHL, 71 Puustinen Juuso, Neftehimik Nizhnekamsk, KHL, 81 Pakarinen Iiro, Metallurg Magnitogorsk, KHL

Venäjän joukkue Karjala-turnaus 2018

Maalivahdit: Igor Shestyorkin (SKA Saint Petersburg), Ilya Sorokin (CSKA Moscow), Ilya Konovalov (Lokomotiv Yaroslavl).

Puolustajat: Nikita Nesterov, Artyom Blazhievsky (molemmat CSKA Moscow), Artyom Zub (SKA Saint Petersburg), Denis Barantsev (Torpedo Nizhny Novgorod), Nikita Tryamkin, Andrei Vasilevskiy (molemmat Avtomobilist), Viktor Antipin (Metallurg Magnitogorsk), Alexander Elesin (Lokomotiv Yaroslavl), Andrei Pedan (Ak Bars Kazan).

Hyökkääjät: Mikhail Grigorenko, Kirill Kaprizov, Ivan Telegin, Maxim Shalunov (kaikki CSKA Moscow), Andrei Loktionov (Lokomotiv Yaroslavl), Andrei Kuzmenko, Alexei Byvaltsev, Alexander Barabanov, Alexander Dergachyov, Evgeny Ketov (kaikki SKA Saint Petersburg), Anatoly Golyshev (Avtomobilist), Denis Zernov, Ilya Mikheev (molemmat Avangard Omsk), Alexander Kadeikin, Pyotr Khokhryakov (molemmat Salavat Yulaev Ufa).

Aseta vetosi